Nöffikokemuksia

Oma suosikkikoirarotuni kautta aikojen on ehdottomasti newfoundlandinkoira, joita perheelläni oli aikoinaan parhaimmillaan kymmenen kappaletta. Newfoundlandinkoira, tuttavallisemmin nöffi, on useimmiten musta (muita hyväksyttyjä värejä ovat harvinaisemmat musta valkoisin merkein ja ruskea), valtaisa karvakasa, jota on alkujaan käytetty Newfoundlandin rannikolla kalastajien apuna. Sillä on vahva vesipelastusvietti (itsekin olen useammin kuin kerran palannut uintireissulta rantaan yli-innokkaan koiran "pelastamana"), vettä hylkivä kaksikerroksinen turkki ja räpylät varpaiden välissä, ja sen häntä toimii uidessa peräsimenä. Nöffi on leppoisa seurakoira, joka toimii tarvittaessa niin lasten kiipeilytelineenä, jalkarahina kuin lenkkikaverinakin. Esimerkiksi talonvahdiksi nöffistä ei sen sijaan ole, se kun todennäköisesti korkeintaan rakastaa murtovarkaan kuoliaaksi ja kuolaiseksi samalla kun esittelee uudelle ystävälleen, missä isäntäperhe säilyttää perintöhopeitaan.

Japaninpystykorva-kokemuksia

Perheessämme on aina ollut japaninpystykorvia. Tällä hetkellä koirakavereita on kaksi, noin 11-vuotias Milla ja reilun vuoden vanha Hilu. Erityisesti pidän rodun luonteesta, jota voisi kuvailla vilkkaaksi ja tottelevaiseksi. Ainakin meidän koirillamme on halua miellyttää omistajaansa. Myös turkki on todella helppohoitoinen, vaikka ulkonäkö ehkä muuta viestittääkin.

Japaninpystykorvat ovat omien kokemusteni mukaan hyviä harrastuskoiria. Itse olen viettänyt Millan kanssa paljon aikaa toko-kentillä, mutta nykyisin koirarouva on jo eläkeellä. Hilu puolestaan on enemmänkin seurakoira hiemen aran luonteensa vuoksi. Luonnossa liikkuminen on hauskaa koirien kanssa! Nuoremmalla japsillamme on metsästysviettiä, mikä tekee metsässä samoilusta jännittävää.




Tässä kuvassa koirat ovat vielä valkoisia, mutta suossa uimisen jälkeen väri oli aivan muu :D